Muru

Poikkeus vahvistaa säännön. Ensimmäinen blogimerkintä on siis hyvä aloittaa ei-GG -ravintolavisiitillä. Tai miten sen nyt ottaa, kaksi neljästä Golden Girlsistä oli kuitenkin edustettuina!

Ravintola Murun viikonloppu-pöytävarauksia bookataan tällä hetkellä toukokuulle. Kävikin siis tuuri (kelle huonompi, kelle parempi), kun eräs ystäväni ei pystynytkään käyttämään muutama kuukausi sitten tekemäänsä pöytävarausta ja tarjosi sitä mitä ystävällisimmin minulle. Innostuin heti ja pienen hakemisen jälkeen sain GG-siskoni Marikan kanssani illastamaan.

Varauksemme oli perjantaina klo 19.45 ja saavuimme paikalle n. 8 minuuttia aiemmin. Henkilökunta huomioi meidät heti sisääntullessa ja opasti naulakolle. Alkuillan varauksille on tarkka saapumis- ja lähtöaika ja koska olimme näin "etuajassa", meiltä tiedusteltiin ystävällisesti haluaisimmeko nauttia alkudrinkit baarissa, jotta pöytämme saataisiin valmiiksi aiempien asiakkaiden vielä tehdessä lähtöä. Meillähän ei ollut mitään sitä vastaan ja tilasimme maistuvaa ja edukasta talon kuohuviiniä (6e/lasi) ja Cosmopolitanin (9,5e). Ravintolan etuosasta on purettu välikatto, joten tunnelma on hyvin loftmainen ulkoseinän ollessa lähes pelkkää ikkunaa kahdessa "kerroksessa". Baarista saimme hienot näkymät ravintolan "viinivinttiin", jonne tarjoilijat välillä kapusivat hengästyttävän kapeita ja korkeita tikkaita.

Murun konseptina on päivittäin vaihtuva kolmen ruokalajin menu (44e, juustoilla 48e) ja bistro-klassikoita. Meille ei ollut vaikeaa myydä herkulliselta kuulostavaa menua. Ongelmana on nyt tätä kirjoittaessani kuitenkin se, että nauttimiamme ruokalajeja ei lue missään ja niiden hienot yksityiskohdat poistuivat osittain muististani jo ennen, kuin sain ensimmäisen haarukallisen suuhuni. Toisaalta, niin oli käynyt myös tarjoilijallemme, joka annoksia esitellessään saattoi tokaista mm. makrilli-alkupalamme kohdalla "...ja muita mausteita", josta kokonaisuutta pitkään hionut kokki ei olisi ehkä kovin mielissään.

Alkuruokaa odotellessa tarjottiin leipää pekonilla maustetun ankanrasvan kera. En ole kovin nirso tuollaisille, mutta tämä ei ollut oikein minun juttuni, eikä Marikankaan. Rasva maistui - rasvalle - ja suli myös sinänsä herkullisen leivän päällä todella nopeasti, jolloin koostumus muuttui ehkä entistäkin epähoukuttelevammaksi.

Alkuun söimme paistettua makrillia salaattipedillä oliivivaahdon ja pienen ohuenohuen leipäsen kera. Annos oli ihana. Totesimme molemmat, että maut vain vahvistuivat joka suupalalla. Maistelimme myös eri ruokalajeille suositeltuja viinejä, jotka toimivat erinomaisesti.

Pääruoaksi tarjoiltiin villisikaa kahdessa muodossa, filepihvinä ja confitina. Lisäkkeenä oli kurpitsapyreetä, papuja, paahdettuja kirsikkatomaatteja ja punaviinikastiketta, joka kaadettiin lautaselle pöydässä. Tässä vaiheessa huojuivat varaustilanteen vuoksi ravintolalle kasautuneet ehkä suhteettomat odotukset. Confit ei ollut ihan Postres-tasoa, vaan aavistuksen kuiva. Pihvi kaipasi molempien mielestä vähän suolaa ja pippuria, toisaalta puhdas villisian maku on saattanut olla tavoitteenakin. Kurpitsapyre hukkui miedon makunsa ja löysän koostumuksensa vuoksi harmittavasti kastikkeen alle ja kaipasimme molemmat lisäkkeeltä vähän rouheampaa rakennetta. Annos oli siis hyvä, muttei täydellinen.

Kolmannen ruokalajin, juustojen, kohdalla paljastin rajoittuneisuuteni niiden suhteen ja sain tilalle pyynnöstä siivun pateeta, jolle olin jo nettisivuilla liponut huuliani. Juustoja tuli ihanan paksut siivut, patee oli vähän kylmää ollakseen parhaimmillaan, mutta molemmat tarjottiin jumalaisen kirsikkahillokkeen kera.

Aterian kruunasi veriappelsiinitorttu kastanjajäätelöllä. Torttutaikina oli niin suussasulavaa, että vähän uunin kovettama reunakin oli pakko rouskia loppuun sormin. Annoksen tuoreet punaherukat ja boysenmarja antoivat toivoa kesän lähestymisestä lumipyryn keskellä.