Empire Plaza

Toisinaan GG-illan sopiminen on pikkuisen hankalampaa. Neljä naista, miehiä, lapsia, työvuoroja, harrastuksia, lomamatkoja - ymmärrätte varmaan, mistä puhun. Monenmoisen säädön jälkeen GG on nyt bookattu ensi viikolle. En ole kuitenkaan tässä odotellessa malttanut syödä ainoastaan kotona...

Päätimme Jukan ja Mikon kanssa tavata ruoan äärellä. Tapahtuma oli hieman erityinen, joten tunnustan, etten ollut kovin innoissani herrojen ehdotuksesta illastaa Kampin kauppakeskuksen kiinalaisessa ravintolassa, Empire Plazassa. Kauppakeskuksen kiinalainen on minulle synonyymi rauhattomasta, edukkaasta ja nopeasta tankkauksesta muovikassien seassa, shoppailun lomassa. Kolme pientä ateriaa jne. Olin väärässä.

Kantonilaiseen keittiöön erikoistunut Empire Plaza on kuitenkin vähän omituinen kokonaisuus. Oli kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä ja päätimme ensin juoda lasilliset ravintolan terassilla, Tennispalatsinaukiolla. Kiinalainen ravintola ja olutterassi, ympärillä mekastavia teinejä - en voinut välttää pienimuotoista assosiaatiota Tallinnanaukioon. Vielä sisälle siirtyessämme kuvittelin kohta aterioivani baaritiskillä ramppaavan terassin väen seassa, mutta meidät ohjattiinkin viereiseen saliin, tumman puun ja valkoisten liinojen rauhalliseen keitaaseen. Kauppakeskustunnelma oli yhtäkkiä kaukana.

Olen syönyt (Helsingissä) määrääni enemmän kiinalaista ruokaa, mutta en silti koe olevani millään tavoin sen asiantuntija. Kiinalaisen ravintolan laadusta voi kuitenkin ymmärtääkseni päätellä jotain, jos siellä aterioi kiinalaisia (check) ja jos siellä tarjoillaan dim sumeja, nyyttejä, jotka Kiinassa ovat suosiossa aamiaisella ja lounaalla (check). Halusin maistaa dim sumeja ensimmäistä kertaa, joten jaoimme alkuun annokset Katkaravunlihaa merilevärullassa (6,80e) ja Kanaa ja currya rapeassa nyytissä (6,80e). Ensimmäisiä hallitsi täysin merilevän maku, katkarapu oli lähinnä ajatus pehmeän, hieman lettumaisen, rullan keskellä. Autenttistakin kiinalaista ruokaa maistellut Mikko piti niistä kovasti, Jukka ei varmaankaan tilaa niitä toiste. Kananyytit olivat rapeita ja maultaan tasapainoisempia ja nauttivat keskuudessamme tasaisempaa suosiota.

Pääruoaksi tilasin Kihisevää Ruokaa. Tämä otsake vei muistoni elävästi niihin hallitsemattomiin, ihmisen kaksin kerroin pakottaviin ja äärimmäisen noloihin naurukohtauksiin, joita ystäväni Polan kanssa koimme lukiessamme kiinalaisten ravintoloiden ruokalistoja muutama vuosi sitten fanaattisella kiinalainen ruoka -kaudellamme. Etnisten ravintoloiden listat ovat välillä vähän luovaa suomea ja toisinaan se on yksinkertaisesti liikaa... Tällä kerralla hymyilin vienosti ja tilasin Kanavartaita Kihisevän Kuumassa Parilassa Satay-kastikkeen Kera (15,60e). Olen jollain tavalla pakkomielteinen satay-kastikkeen suhteen. Tilaan sitä nykyään lähes aina tilaisuuden tullen, koska olen ollut lähellä ruoka-orgasmia sen seurassa. Ymmärtääkseni sen pitäisi olla paksua ja pähkinäistä. Jostain syystä se on useimmiten laihaa ja mautonta, kuten täälläkin. Tilannetta ei varsinaisesti parantanut se, että suurin osa kastikkeesta kiehui höyrynä ilmaan, kun se kaadettiin vartaiden päälle kihisevän kuumalle parilalle. Kana vartaissa oli todella hyvää ja sitä oli paljon, kuten proteiineja herraseuranikin pääruoka-annoksissa.

Jukka otti Paistettua Lohta Kantonilaiseen Tapaan eli ruohosipuli- ja keisarisoijakastikkeessa (24,80e). Annokseen kuului kaksi reilua lohimedaljonkia, jotka olivat hieman ylikypsiä, mutta hupenivat tasaista tahtia.

Mikko nautiskeli Kanaa Osterikastikkeessa riisinolkisienten ja parsakaalin kera (16,20e) ja piti siitä kovasti, kuten aiemminkin Empire Plazassa syödessään. (Hän lupasi ensi kerralla olla yllätyksellinen ja tilata jotain ihan muuta. En tosin tiedä, kannattaako hyvää vaihtaa.)

Innostuimme vielä jälkkäreihin. Mikko jatkoi perinteisemmällä linjalla ja otti Friteerattuja Banaaneja ja jäätelöä Siirapin Kera (6,30e). Me Jukan kanssa aloimme irroitella ja kokeilimme Friteerattuja Jäätelörullia (6,80e). Olen joskus syönyt friteerattuja munkkimaisia palloja, joissa oli paksuhkon pehmeän kääretorttumaisen taikinan sisällä jäätelöä ja hilloa, mutta nämä olivat sitkeäkuorisia, siirapilla valeltuja, ison kevätrullan näköisiä kuumia potkylöitä, joissa oli vastapainoksi sydämenä ihanan kylmää jäätelöä.

Herrat alkoivat lähdön hetkellä oma-aloitteisesti pisteyttää kokemustaan kouluarvosanoin, keskustelussa sivuttua blogiani varten, ja olin siitä ilahtunut. Mikko antoi 8+ ja summasi, että ykkösen ja kolme plussaa vei vain asiakasmäärään nähden luvattoman verkkainen palvelu. Jukalta irtosi kasi.

Jailbird

Ei kahta ilman kolmatta. Totesin, että vaikka olen ajautunut syömään ravintolaruokaa nyt jo monesti ilman GG-sisaria, olisi tyhmää olla kirjoittamatta vain siitä syystä. Golden Girlsien olisi sitä paitsi tarkoitus tavata ensi viikolla, joten on hyvä lämmitellä.

Olin viikolla asioimassa Katajanokalla ystävättäreni, Ms. E:n, kanssa. Lopputuloksena oli nälkäisiä naisia ja muistin joskus saaneeni hyvää ruokaa ja vielä parempaa palvelua Best Western Premier Hotel Katajanokan kellariravintolassa, Jailbirdissä, joka oli ihan nurkan takana. Hotelli on entisissä vankilan tiloissa ja tapahtumanjärjestäjät käyttävät teemaa ihan hauskasti hyväkseen. Nyt halusimme kuitenkin vain jotain suuhunpantavaa kuulumisten vaihdon oheen ilman pidennettyä tuomiota.

Tarjoilusta vastasi kaksi aikuista herraa, joista toisen tervetulotoivotus oli mitä sydämellisin ja todisti, että meidät todella haluttiin asiakkaiksi heille juuri sinä hetkenä. Toinen ei sitten valitettavasti ollut samaa maata. Tiedättekö tarjoilijatyypin, joka huokuu kyllästyneisyyttä, mutta tekee kaiken kuitenkin niin, ettei oikein voi valittaakaan. Kaataa punaviiniä lasiin niin, että pullosta vielä roiskuu liinalle ja servetille, kun on jo kävelemässä poispäin. Pudottaa pankkikorttikoneen kuitin juuri siihen pöydän kohtaan, mihin maan vetovoima sen vie, kun siitä repäisyn jälkeen irrottaa sormensa. Tuijottaa kaukaisuuteen. Ja sitä rataa.

Jailbirdin lista oli hienompi, kuin odotin. Alle kahdenkympin annoksia tai muuten rentoa naposteltavaa ei juurikaan ollut. Tilasimme molemmat Jailbirdin burgerit grillatulla täyslihapihvillä, pekonilla ja talon perunoilla (19,50e). Tuohon hintaan burgeri saa mielestäni olla melko spesiaali, ne kun tavallisesti pyörivät tuossa 15 euron paikkeilla. No, ei siinä mitään poikkeuksellista ollut, mutta hyvin se upposi nälkäisen suuhun ja miellyttävää oli, että sämpylän kansikin oli pysynyt pehmeänä ja helposti syötävänä, toisin kuin ne kivettyneet frisbeet, joita toisinaan saa lautaselleen siirreltäväksi.

Annoksen ehdottomasti paras osa olivat todella rapeakuoriset veneen malliset perunat. Mutta: ne tarjoiltiin snapsilasiin annostellun ketsupin kanssa! Argh! Joku kielen vievä dippi näiden herkullisten perunoiden kanssa olisi voinut nostaa annoksen ansaitusti sinne hintansa tasolle.

Keväisen illan mietelause:

Hyvässä seurassa kaikki maistuu ehkä pikkuisen paremmalta.