König Helsinki

Kerta kiellon päälle. Seuraavakaan ravintolakäyntini ei ollut GG. Koska ystäväni, nuorimies, oli joutunut perumaan Muru-illan työesteiden vuoksi, päätimme korjata vahingon seuraavana iltana, ainakin seuranpidon osalta. Emme olleet ihan kartalla pöytävarausten kanssa, joten aloimme melko lailla heti pohtia paikkaa, johon olisi edes jotain mahdollisuutta päästä lauantaina aterioimaan.

Muutaman tuloksettoman puhelun ja netissä haahuilun jälkeen päätimme kokeilla Königin äyriäisviikkoja ja Offerium-diiliä. Niille, joille Offerium ei ole tuttu, siitä muutama sana: yritykset ilmoittavat kyseisen palveluntarjoajan kautta erikoistarjouksistaan ja diili ostetaan Offeriumilta. Homma hoituu kätevästi pankkitunnuksilla, tarjouskoodi kilahtaa sähköpostiin ja on heti käyttövalmis. Olen tavallisesti hyvin skeptinen jutuille, jotka kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta, mutta minunkin oli taivuttava, kun jokin aika sitten tarjolla oli teatteriliput puoleen hintaan juuri siihen esitykseen, johon olin joka tapauksessa menossa. Nyt päätin siis kokeilla taas. Teimme ensin pöytävarauksen ja onnistuttuamme ostimme diilit: vapaavalintainen alku-, pää- ja jälkiruoka 30e.

Kipusimme König-kompleksissa portaat yläkertaan tumman puusisustuksen herättämään rauhalliseen aasialaiseen tunnelmaan. Sisääntulokerroksessa on baari ja mahdollisesti ruokailuosiokin, kellarikerros taas on bilehelvetti, jossa olen muutamaan kertaan ollut pakotettu häpäisemään itseni karaoken parissa...

Jotakin kaikille tai vaikka kaikkea jollekin, joka haluaa illan mittaan laskeutua portaita fiiliksen ja nautittujen lasillisten tahtiin.

Tarjoilijamme oli miellyttävä huomaavainen herra, joka näytti tyrmistyneeltä omaan erehdykseensä tuotuaan nuorelle miehelle alkuun oluen kuivan siiderin sijaan, eikä korjattuaan tilanteen silti laskuttanut juomasta. Jätti hyvän maun asiakkaan suuhun. Itse kokeilin toisena iltana peräkkäin Cosmopolitania (9e). Drinkki olisi ollut ihan oiva, jos en olisi saanut heti ensimmäisellä siemaisulla nenääni kalan tuoksua. Tai hajua. Nuuskutin nestettä, lasin reunoja, lasin vartta ja pakotin nuoren miehen tekemään samoin, muttemme saaneet paikallistettua hajun lähdettä. (Luulen, että nuorimies ei edes haistanut mitään erikoista, nyökkäili vaan myötäilevästi.) Lähes tämä sama operaatio toistui joka siemauksella, taattua piilokamera-materiaalia... Hajun lähteeksi osoittautui viimein lasista onkimani appelsiininkuoren palanen. Joko se oli leikattu kalaveitsellä tai sitä oli poltettu ja savun tuoksu assosioitui nenässäni kalaan. En tosin tiedä, että Cosmoon käytettäisiin poltettua appelsiininkuorta, mutta saatan olla väärässä.

Nuorimies tilasi alkuun jonkinlaisena pähkinä- ja omena-allergikkona luonnollisesti Pähkinävoissa paistettuja kampasimpukoita, mustajuurta ja omenaa (17e). On aina hauskaa kasvattaa seuralaisen jännitystä tyyliin: "no nyt kurkussa vähän kutittaa". Kampasimpukoita oli kolme, ne olivat pieniä ja hyvin pannulla levänneitä.

Itse olin kallistumassa Caesarsalaattiin maissikanalla, jollaisen olen joskus syönyt samassa ravintolassa lounaaksi ja jota vieläkin kaiholla muistelen, mutta päädyin kuitenkin viime hetkellä Perinteiseen tattaribliniin siiänmädillä, punasipulilla ja vuolukermalla (13e). Harmi kyllä, blini tuli pöytään jäähtyneenä ja vuolukerman ollessa todella jähmeää oli ihanan mäti-vuolukerma-punasipulisekoituksen muokkaaminen blinin päälle jokseenkin mahdotonta. Tarjoilijalta pyydettyjä suolaa ja mustapippuria oli myös rouhaistava ihan raskaalla kädellä jonkinlaisen makuelämuksen aikaansaamiseksi.

Pääruoaksi valitsin annoskateuden välttämiseksi nuoren miehen perässä Surf and Turf eli härän sisäfileetä ja hummeria, Rhode Island- ja bearnaisekastiketta (34e). Tarinoituani odotellessamme puolikkaista saksiniekoista ja varsinaisesta hummerifiestasta, johon kerran olin sattumalta päässyt osallistumaan, oli melkoinen pettymys, kun pöytään fileen päälle aseteltuna saapui lähinnä jättikatkaravun pyrstöä kokoluokaltaan muistuttanut äyriäisen osa. Härkä oli ihan hyvää, muttei mitään kummallista. Nuori mies lähes lipoi lautastaan, mutta itse muistin taas, että bearnaisekastike ei ole suurinta herkkuani ja keskityin enemmän pienempinä saarina esiintyneeseen Rhode Islandiin. Siivutetut lisäkeperunat olivat suoraan sanoen onnettomat. Tässä vaiheessa oli kiva muistaa, että koko setti maksoi meille diilin ansiosta vain sen 30e.

Jälkkärivalikoimasta nuorimies päätyi Juustovalikoimaan (11e), joka näytti hupenevan ihan kiitettävästi sikäli kun oman annokseni kuvaamiselta ehdin panna merkille. Itse tilasin Sitruunalakun eli marenkia, sitruunajäätelöä, vaniljakreemiä, lakritsikastiketta ja vadelmaa (9e), ilman lakua. Pyhäinhäväistystä, sanoo joku lakritsin ystävä, mutta herkkua, sanoin itse. Kaikki maut vain sointuivat ihanan miedosti yhteen. Vaniljakreemi, nam.

Laskua maksaessa kukkaro keveni koodit annettuamme enää vain alkudrinkin hinnalla. Haaveilin palaavani nauttimaan Cosmopolitania paremmalla onnella kutsuvan näköiseen Lotus Loungeen, jonka ohitimme matkalla ulos.

Muru

Poikkeus vahvistaa säännön. Ensimmäinen blogimerkintä on siis hyvä aloittaa ei-GG -ravintolavisiitillä. Tai miten sen nyt ottaa, kaksi neljästä Golden Girlsistä oli kuitenkin edustettuina!

Ravintola Murun viikonloppu-pöytävarauksia bookataan tällä hetkellä toukokuulle. Kävikin siis tuuri (kelle huonompi, kelle parempi), kun eräs ystäväni ei pystynytkään käyttämään muutama kuukausi sitten tekemäänsä pöytävarausta ja tarjosi sitä mitä ystävällisimmin minulle. Innostuin heti ja pienen hakemisen jälkeen sain GG-siskoni Marikan kanssani illastamaan.

Varauksemme oli perjantaina klo 19.45 ja saavuimme paikalle n. 8 minuuttia aiemmin. Henkilökunta huomioi meidät heti sisääntullessa ja opasti naulakolle. Alkuillan varauksille on tarkka saapumis- ja lähtöaika ja koska olimme näin "etuajassa", meiltä tiedusteltiin ystävällisesti haluaisimmeko nauttia alkudrinkit baarissa, jotta pöytämme saataisiin valmiiksi aiempien asiakkaiden vielä tehdessä lähtöä. Meillähän ei ollut mitään sitä vastaan ja tilasimme maistuvaa ja edukasta talon kuohuviiniä (6e/lasi) ja Cosmopolitanin (9,5e). Ravintolan etuosasta on purettu välikatto, joten tunnelma on hyvin loftmainen ulkoseinän ollessa lähes pelkkää ikkunaa kahdessa "kerroksessa". Baarista saimme hienot näkymät ravintolan "viinivinttiin", jonne tarjoilijat välillä kapusivat hengästyttävän kapeita ja korkeita tikkaita.

Murun konseptina on päivittäin vaihtuva kolmen ruokalajin menu (44e, juustoilla 48e) ja bistro-klassikoita. Meille ei ollut vaikeaa myydä herkulliselta kuulostavaa menua. Ongelmana on nyt tätä kirjoittaessani kuitenkin se, että nauttimiamme ruokalajeja ei lue missään ja niiden hienot yksityiskohdat poistuivat osittain muististani jo ennen, kuin sain ensimmäisen haarukallisen suuhuni. Toisaalta, niin oli käynyt myös tarjoilijallemme, joka annoksia esitellessään saattoi tokaista mm. makrilli-alkupalamme kohdalla "...ja muita mausteita", josta kokonaisuutta pitkään hionut kokki ei olisi ehkä kovin mielissään.

Alkuruokaa odotellessa tarjottiin leipää pekonilla maustetun ankanrasvan kera. En ole kovin nirso tuollaisille, mutta tämä ei ollut oikein minun juttuni, eikä Marikankaan. Rasva maistui - rasvalle - ja suli myös sinänsä herkullisen leivän päällä todella nopeasti, jolloin koostumus muuttui ehkä entistäkin epähoukuttelevammaksi.

Alkuun söimme paistettua makrillia salaattipedillä oliivivaahdon ja pienen ohuenohuen leipäsen kera. Annos oli ihana. Totesimme molemmat, että maut vain vahvistuivat joka suupalalla. Maistelimme myös eri ruokalajeille suositeltuja viinejä, jotka toimivat erinomaisesti.

Pääruoaksi tarjoiltiin villisikaa kahdessa muodossa, filepihvinä ja confitina. Lisäkkeenä oli kurpitsapyreetä, papuja, paahdettuja kirsikkatomaatteja ja punaviinikastiketta, joka kaadettiin lautaselle pöydässä. Tässä vaiheessa huojuivat varaustilanteen vuoksi ravintolalle kasautuneet ehkä suhteettomat odotukset. Confit ei ollut ihan Postres-tasoa, vaan aavistuksen kuiva. Pihvi kaipasi molempien mielestä vähän suolaa ja pippuria, toisaalta puhdas villisian maku on saattanut olla tavoitteenakin. Kurpitsapyre hukkui miedon makunsa ja löysän koostumuksensa vuoksi harmittavasti kastikkeen alle ja kaipasimme molemmat lisäkkeeltä vähän rouheampaa rakennetta. Annos oli siis hyvä, muttei täydellinen.

Kolmannen ruokalajin, juustojen, kohdalla paljastin rajoittuneisuuteni niiden suhteen ja sain tilalle pyynnöstä siivun pateeta, jolle olin jo nettisivuilla liponut huuliani. Juustoja tuli ihanan paksut siivut, patee oli vähän kylmää ollakseen parhaimmillaan, mutta molemmat tarjottiin jumalaisen kirsikkahillokkeen kera.

Aterian kruunasi veriappelsiinitorttu kastanjajäätelöllä. Torttutaikina oli niin suussasulavaa, että vähän uunin kovettama reunakin oli pakko rouskia loppuun sormin. Annoksen tuoreet punaherukat ja boysenmarja antoivat toivoa kesän lähestymisestä lumipyryn keskellä.