Ilves

Edessä oli kauan odotettu konsertti-ilta Tavastialla ja päätimme ystäväni Mian kanssa samalla testata kätevästi naapurista löytyvän ravintola Ilveksen. Ajatuksena oli maistella jotain mukavan rentoa purtavaa musisointia etukäteen fiilistellessä. Oli lauantai, joten eliminoin yllätykset pöytävarauksella, mutta kello 19.00 sali kaikui tyhjyyttään, joten saimme itse valita sijaintimme. Pian kuitenkin kaikki pöydät täyttyivät iloisista seurueista.

Henkilökunta Ilveksessä oli toista maata kuin legendaariset Tavastian ovimiehet ja saimme iloista ja ystävällistä palvelua. Tarjoilijamme oli vielä hieman haparoiden suomea puhuva kohtelias nuori herra, joka näytti välillä melko hämmentyneeltä tilauksistamme tarinoidessamme, mutta korvasi sen aidolla yrittämisellä ja hymyllä.

Napostelimme alkuun Tsatsikia ja leipää (2e), Valkosipulimarinoituja oliiveja (2e) ja Juustoa (2e), joka tällä kerralla oli Manchegoa. Hinta-laatusuhde oli varsin mainio. Harmi, että vaaleat leipäviipaleet olivat tainneet odotella ruokailijoita valmiiksi siivutettuina jo melkoisen kauan.

Pääruoaksi päätimme molemmat kokeilla Hirvipullia (16,40e) pottumuusin, pekonin, jaloviinatuorejuustokastikkeen, puolukan ja suolakurkkujen kera. Lihapullat ja muusi -buumihan on ollut vallalla jo useita vuosia ja eri paikoissa tarjoillaan - ainakin menun mukaan - enemmän tai vähemmän legendaarisia variaatioita kyseisestä annoksesta.

Jos totta puhutaan, niin todella hyvän version olen saanut ainoastaan Senaatintorin Café Engelissä. Muualla pullat ovat kyllä jättimäisiä, mutta melko mauttomia ja kuivia ja/tai kovia. Täällä oli vähän sama juttu, eikä kastiketilkka juurikaan korjannut puutteita. Tilannetta pelastaneet puolukatkin loppuivat kesken neljän muhkean hirvipullan. Vatsa tosin tuli erittäin hyvin täyteen.

Ihanan jälkiruoan nautimme muilla aisteilla.

Mange Sud

Vihdoinkin saimme kaikki Golden Girlsit yhtäaikaa saman katon alle. Oli Liizun vuoro organisoida ja hän kutsui meidät välimerelliseen Mange Sudiin, Tehtaankadulle. Naapurustossa on upeita vanhoja kivisiä asuintaloja ja lähetystörakennuksia ja tunnelma vain kohosi astuttuani aurinkoiselta kevätkadulta raikkaan valkoiseen saliin ihastelemaan seinään upotettua akvaariomaista takkaa ja kutsuvia ikkunasyvennyksiä. Saatoinpa hieman sivellä sileääkin sileämpiä pöytäliinojakin hengittäessäni sisään ihanaa rauhaa.

Päätin odotellessani huuhtoa katupölyn kurkustani Cosmopolitanilla (12,50e). Lasi oli aika kookas, ehkä siitä syystä hintakin. Maussa ei ollut valittamista. Muut maistelivat tultuaan olutta ja kuohuvaa (6e/10e).

Vähintään kahdelle tarjoiltava Bouillabaisse on ravintolan erikoisuus, mutta se jäi odottamaan toista hetkeä.

Itse päätin olla yllätyksellinen ja tilata kaikkea, johon en normaalisti päätyisi. Aloitin Falafeleilla, tzatzikilla ja salaatilla (9e). Annos oli ihan kelpo. Raikas ja rouhea tzatziki antoi tilaa falafelien maulle.

Liizu tilasi Friteerattuja mustekalarenkaita ja mustaa aiolia (12e), joita tarjoilija kehui Helsingin parhaiksi. Itse olen syönyt mustekalaa aina niin sietämättömän kumimaisena, etten nykyään tilaa sitä koskaan, koska todennäköisyys pettyä on liian korkea. Tällä kerralla ongelma oli muualla. Fritti olisi kaivannut sekä rapeutta että makua, eikä aiolikaan juuri auttanut asiaa.

Marika aloitti Mangen Caesar salaatilla ("Maailmankuulun salaatin kehittäjän italialais-meksikolaisen ravintoloitsija Caesar Cardinin alkuperäisen reseptin hengessä") scampien kera (14e). Scampeja oli mukavasti, resepti ei muuten mitenkään erityisesti puhutellut.

Rilla valitsi Carpaccion (15e), joka ylsi tarjoilijan mukaan jopa mustekalarenkaita menestyksekkäämmin Suomen parhaaksi. Rilla ei herennyt aivan vastaaviin ylistyslauluihin, mutta annos tuntui maistuvan.

Tarjolla oli myös päivän erikoisuuksia, mm. kauden kunniaksi parsan, bearnaisekastikkeen ja yrttiperunamuhennoksen kera tarjoiltua härän sisäfileetä (28e), johon 3/4 GG:tä lankesi. Parsa kastikkeineen ja muusi keräsivät kehuja, sinänsä hyvä liha olisi kaivannut enemmän makuja.

Jatkoin itse kokeilunhaluista linjaani tilaten Grillattua halloumi-juustoa ja couscousia (16e). Söin jokin aika sitten ravintola Allotriassa aivan jumalaista halloumi-salaattia, johon tietysti nyt kaikkea halloumiin viittaavaakin vertaan. Juusto itsessään maistui erilaiselle, mutta ihan hyvälle. Couscous oli valitettavasti aivan todella kuivaa. Annos oli ympäröity kauniisti tomaatilla, kurkulla, mintulla ja punaisella kastikeraidalla ja, uskokaa pois, käytin niistä kaiken yrittäessäni pelastaa, mitä pelastettavissa oli. Lopuksi oli vain luovutettava ja jätettävä osa couscousista syömättä. Mielipiteeni saattaisi olla hyvinkin eri, jos kastiketta annoksessa olisi ollut reilusti enemmän, koska maut sinänsä olivat ihan mukavat.

Suositellut viinit toimivat annosten kanssa hyvin.

Kuten yleensäkin, olimme täysin valmiita jälkkärille. Olin mielestäni jo seikkaillut tarpeeksi ja palasin takaisin kotiin Suklaatartaletin ja mansikkasorbetin (12e) äärelle. Huokaisin ilosta nähdessäni annoksen - kaksi tartalettia! Valitettavasti ne maistuivat todella teollisille. Tai taikina ei maistunut edes sille, vaan taikuudella muotoonsa puristetulle vehnäjauholle, joten irroittelin reunoja ja keskityin suklaaseen (no jaa) ja sorbettiin, joka antoi suklaa-addiktille edes jotain makeaa lohduketta.

Liizun Jugurtti pannacotta ja kauden hedelmiä tai marjoja (10e) oli mieto makuelämys, joka hukkui harmittavasti valkoiseen tarjoilulautaseensa.

Marikakin sai reilun annoksen Pistaasijäätelöä ja suklaa-pistaasikeksejä (9e), mutta pettyi vähän siihen, ettei jäätelössä ollut mitään hammastuntumaa. Lisäksi pallot alkoivat jo pöytään tullessaan olla todella sulaneita. Itse tehty jäätelö saattaa tietysti olla koostumukseltaan välillä erilaista, muttei kuitenkaan varmaan tarkoituksellisesti tässä määrin.

Rilla mumssutti tyytyväisenä Valikoimaa italialaisia juustoja (8e), eikä olisi kaivannut kuin vähän hilloketta oheen.

Tarjoilija lieviä ylisanojaan lukuunottamatta oli mukavan neutraali ja hoiti hommansa melko huolella ja vähäeleisesti. Hän taisi huomata, että puhuttavaa tällä seurueella riitti keskenäänkin.

Empire Plaza

Toisinaan GG-illan sopiminen on pikkuisen hankalampaa. Neljä naista, miehiä, lapsia, työvuoroja, harrastuksia, lomamatkoja - ymmärrätte varmaan, mistä puhun. Monenmoisen säädön jälkeen GG on nyt bookattu ensi viikolle. En ole kuitenkaan tässä odotellessa malttanut syödä ainoastaan kotona...

Päätimme Jukan ja Mikon kanssa tavata ruoan äärellä. Tapahtuma oli hieman erityinen, joten tunnustan, etten ollut kovin innoissani herrojen ehdotuksesta illastaa Kampin kauppakeskuksen kiinalaisessa ravintolassa, Empire Plazassa. Kauppakeskuksen kiinalainen on minulle synonyymi rauhattomasta, edukkaasta ja nopeasta tankkauksesta muovikassien seassa, shoppailun lomassa. Kolme pientä ateriaa jne. Olin väärässä.

Kantonilaiseen keittiöön erikoistunut Empire Plaza on kuitenkin vähän omituinen kokonaisuus. Oli kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä ja päätimme ensin juoda lasilliset ravintolan terassilla, Tennispalatsinaukiolla. Kiinalainen ravintola ja olutterassi, ympärillä mekastavia teinejä - en voinut välttää pienimuotoista assosiaatiota Tallinnanaukioon. Vielä sisälle siirtyessämme kuvittelin kohta aterioivani baaritiskillä ramppaavan terassin väen seassa, mutta meidät ohjattiinkin viereiseen saliin, tumman puun ja valkoisten liinojen rauhalliseen keitaaseen. Kauppakeskustunnelma oli yhtäkkiä kaukana.

Olen syönyt (Helsingissä) määrääni enemmän kiinalaista ruokaa, mutta en silti koe olevani millään tavoin sen asiantuntija. Kiinalaisen ravintolan laadusta voi kuitenkin ymmärtääkseni päätellä jotain, jos siellä aterioi kiinalaisia (check) ja jos siellä tarjoillaan dim sumeja, nyyttejä, jotka Kiinassa ovat suosiossa aamiaisella ja lounaalla (check). Halusin maistaa dim sumeja ensimmäistä kertaa, joten jaoimme alkuun annokset Katkaravunlihaa merilevärullassa (6,80e) ja Kanaa ja currya rapeassa nyytissä (6,80e). Ensimmäisiä hallitsi täysin merilevän maku, katkarapu oli lähinnä ajatus pehmeän, hieman lettumaisen, rullan keskellä. Autenttistakin kiinalaista ruokaa maistellut Mikko piti niistä kovasti, Jukka ei varmaankaan tilaa niitä toiste. Kananyytit olivat rapeita ja maultaan tasapainoisempia ja nauttivat keskuudessamme tasaisempaa suosiota.

Pääruoaksi tilasin Kihisevää Ruokaa. Tämä otsake vei muistoni elävästi niihin hallitsemattomiin, ihmisen kaksin kerroin pakottaviin ja äärimmäisen noloihin naurukohtauksiin, joita ystäväni Polan kanssa koimme lukiessamme kiinalaisten ravintoloiden ruokalistoja muutama vuosi sitten fanaattisella kiinalainen ruoka -kaudellamme. Etnisten ravintoloiden listat ovat välillä vähän luovaa suomea ja toisinaan se on yksinkertaisesti liikaa... Tällä kerralla hymyilin vienosti ja tilasin Kanavartaita Kihisevän Kuumassa Parilassa Satay-kastikkeen Kera (15,60e). Olen jollain tavalla pakkomielteinen satay-kastikkeen suhteen. Tilaan sitä nykyään lähes aina tilaisuuden tullen, koska olen ollut lähellä ruoka-orgasmia sen seurassa. Ymmärtääkseni sen pitäisi olla paksua ja pähkinäistä. Jostain syystä se on useimmiten laihaa ja mautonta, kuten täälläkin. Tilannetta ei varsinaisesti parantanut se, että suurin osa kastikkeesta kiehui höyrynä ilmaan, kun se kaadettiin vartaiden päälle kihisevän kuumalle parilalle. Kana vartaissa oli todella hyvää ja sitä oli paljon, kuten proteiineja herraseuranikin pääruoka-annoksissa.

Jukka otti Paistettua Lohta Kantonilaiseen Tapaan eli ruohosipuli- ja keisarisoijakastikkeessa (24,80e). Annokseen kuului kaksi reilua lohimedaljonkia, jotka olivat hieman ylikypsiä, mutta hupenivat tasaista tahtia.

Mikko nautiskeli Kanaa Osterikastikkeessa riisinolkisienten ja parsakaalin kera (16,20e) ja piti siitä kovasti, kuten aiemminkin Empire Plazassa syödessään. (Hän lupasi ensi kerralla olla yllätyksellinen ja tilata jotain ihan muuta. En tosin tiedä, kannattaako hyvää vaihtaa.)

Innostuimme vielä jälkkäreihin. Mikko jatkoi perinteisemmällä linjalla ja otti Friteerattuja Banaaneja ja jäätelöä Siirapin Kera (6,30e). Me Jukan kanssa aloimme irroitella ja kokeilimme Friteerattuja Jäätelörullia (6,80e). Olen joskus syönyt friteerattuja munkkimaisia palloja, joissa oli paksuhkon pehmeän kääretorttumaisen taikinan sisällä jäätelöä ja hilloa, mutta nämä olivat sitkeäkuorisia, siirapilla valeltuja, ison kevätrullan näköisiä kuumia potkylöitä, joissa oli vastapainoksi sydämenä ihanan kylmää jäätelöä.

Herrat alkoivat lähdön hetkellä oma-aloitteisesti pisteyttää kokemustaan kouluarvosanoin, keskustelussa sivuttua blogiani varten, ja olin siitä ilahtunut. Mikko antoi 8+ ja summasi, että ykkösen ja kolme plussaa vei vain asiakasmäärään nähden luvattoman verkkainen palvelu. Jukalta irtosi kasi.

Jailbird

Ei kahta ilman kolmatta. Totesin, että vaikka olen ajautunut syömään ravintolaruokaa nyt jo monesti ilman GG-sisaria, olisi tyhmää olla kirjoittamatta vain siitä syystä. Golden Girlsien olisi sitä paitsi tarkoitus tavata ensi viikolla, joten on hyvä lämmitellä.

Olin viikolla asioimassa Katajanokalla ystävättäreni, Ms. E:n, kanssa. Lopputuloksena oli nälkäisiä naisia ja muistin joskus saaneeni hyvää ruokaa ja vielä parempaa palvelua Best Western Premier Hotel Katajanokan kellariravintolassa, Jailbirdissä, joka oli ihan nurkan takana. Hotelli on entisissä vankilan tiloissa ja tapahtumanjärjestäjät käyttävät teemaa ihan hauskasti hyväkseen. Nyt halusimme kuitenkin vain jotain suuhunpantavaa kuulumisten vaihdon oheen ilman pidennettyä tuomiota.

Tarjoilusta vastasi kaksi aikuista herraa, joista toisen tervetulotoivotus oli mitä sydämellisin ja todisti, että meidät todella haluttiin asiakkaiksi heille juuri sinä hetkenä. Toinen ei sitten valitettavasti ollut samaa maata. Tiedättekö tarjoilijatyypin, joka huokuu kyllästyneisyyttä, mutta tekee kaiken kuitenkin niin, ettei oikein voi valittaakaan. Kaataa punaviiniä lasiin niin, että pullosta vielä roiskuu liinalle ja servetille, kun on jo kävelemässä poispäin. Pudottaa pankkikorttikoneen kuitin juuri siihen pöydän kohtaan, mihin maan vetovoima sen vie, kun siitä repäisyn jälkeen irrottaa sormensa. Tuijottaa kaukaisuuteen. Ja sitä rataa.

Jailbirdin lista oli hienompi, kuin odotin. Alle kahdenkympin annoksia tai muuten rentoa naposteltavaa ei juurikaan ollut. Tilasimme molemmat Jailbirdin burgerit grillatulla täyslihapihvillä, pekonilla ja talon perunoilla (19,50e). Tuohon hintaan burgeri saa mielestäni olla melko spesiaali, ne kun tavallisesti pyörivät tuossa 15 euron paikkeilla. No, ei siinä mitään poikkeuksellista ollut, mutta hyvin se upposi nälkäisen suuhun ja miellyttävää oli, että sämpylän kansikin oli pysynyt pehmeänä ja helposti syötävänä, toisin kuin ne kivettyneet frisbeet, joita toisinaan saa lautaselleen siirreltäväksi.

Annoksen ehdottomasti paras osa olivat todella rapeakuoriset veneen malliset perunat. Mutta: ne tarjoiltiin snapsilasiin annostellun ketsupin kanssa! Argh! Joku kielen vievä dippi näiden herkullisten perunoiden kanssa olisi voinut nostaa annoksen ansaitusti sinne hintansa tasolle.

Keväisen illan mietelause:

Hyvässä seurassa kaikki maistuu ehkä pikkuisen paremmalta.

König Helsinki

Kerta kiellon päälle. Seuraavakaan ravintolakäyntini ei ollut GG. Koska ystäväni, nuorimies, oli joutunut perumaan Muru-illan työesteiden vuoksi, päätimme korjata vahingon seuraavana iltana, ainakin seuranpidon osalta. Emme olleet ihan kartalla pöytävarausten kanssa, joten aloimme melko lailla heti pohtia paikkaa, johon olisi edes jotain mahdollisuutta päästä lauantaina aterioimaan.

Muutaman tuloksettoman puhelun ja netissä haahuilun jälkeen päätimme kokeilla Königin äyriäisviikkoja ja Offerium-diiliä. Niille, joille Offerium ei ole tuttu, siitä muutama sana: yritykset ilmoittavat kyseisen palveluntarjoajan kautta erikoistarjouksistaan ja diili ostetaan Offeriumilta. Homma hoituu kätevästi pankkitunnuksilla, tarjouskoodi kilahtaa sähköpostiin ja on heti käyttövalmis. Olen tavallisesti hyvin skeptinen jutuille, jotka kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta, mutta minunkin oli taivuttava, kun jokin aika sitten tarjolla oli teatteriliput puoleen hintaan juuri siihen esitykseen, johon olin joka tapauksessa menossa. Nyt päätin siis kokeilla taas. Teimme ensin pöytävarauksen ja onnistuttuamme ostimme diilit: vapaavalintainen alku-, pää- ja jälkiruoka 30e.

Kipusimme König-kompleksissa portaat yläkertaan tumman puusisustuksen herättämään rauhalliseen aasialaiseen tunnelmaan. Sisääntulokerroksessa on baari ja mahdollisesti ruokailuosiokin, kellarikerros taas on bilehelvetti, jossa olen muutamaan kertaan ollut pakotettu häpäisemään itseni karaoken parissa...

Jotakin kaikille tai vaikka kaikkea jollekin, joka haluaa illan mittaan laskeutua portaita fiiliksen ja nautittujen lasillisten tahtiin.

Tarjoilijamme oli miellyttävä huomaavainen herra, joka näytti tyrmistyneeltä omaan erehdykseensä tuotuaan nuorelle miehelle alkuun oluen kuivan siiderin sijaan, eikä korjattuaan tilanteen silti laskuttanut juomasta. Jätti hyvän maun asiakkaan suuhun. Itse kokeilin toisena iltana peräkkäin Cosmopolitania (9e). Drinkki olisi ollut ihan oiva, jos en olisi saanut heti ensimmäisellä siemaisulla nenääni kalan tuoksua. Tai hajua. Nuuskutin nestettä, lasin reunoja, lasin vartta ja pakotin nuoren miehen tekemään samoin, muttemme saaneet paikallistettua hajun lähdettä. (Luulen, että nuorimies ei edes haistanut mitään erikoista, nyökkäili vaan myötäilevästi.) Lähes tämä sama operaatio toistui joka siemauksella, taattua piilokamera-materiaalia... Hajun lähteeksi osoittautui viimein lasista onkimani appelsiininkuoren palanen. Joko se oli leikattu kalaveitsellä tai sitä oli poltettu ja savun tuoksu assosioitui nenässäni kalaan. En tosin tiedä, että Cosmoon käytettäisiin poltettua appelsiininkuorta, mutta saatan olla väärässä.

Nuorimies tilasi alkuun jonkinlaisena pähkinä- ja omena-allergikkona luonnollisesti Pähkinävoissa paistettuja kampasimpukoita, mustajuurta ja omenaa (17e). On aina hauskaa kasvattaa seuralaisen jännitystä tyyliin: "no nyt kurkussa vähän kutittaa". Kampasimpukoita oli kolme, ne olivat pieniä ja hyvin pannulla levänneitä.

Itse olin kallistumassa Caesarsalaattiin maissikanalla, jollaisen olen joskus syönyt samassa ravintolassa lounaaksi ja jota vieläkin kaiholla muistelen, mutta päädyin kuitenkin viime hetkellä Perinteiseen tattaribliniin siiänmädillä, punasipulilla ja vuolukermalla (13e). Harmi kyllä, blini tuli pöytään jäähtyneenä ja vuolukerman ollessa todella jähmeää oli ihanan mäti-vuolukerma-punasipulisekoituksen muokkaaminen blinin päälle jokseenkin mahdotonta. Tarjoilijalta pyydettyjä suolaa ja mustapippuria oli myös rouhaistava ihan raskaalla kädellä jonkinlaisen makuelämuksen aikaansaamiseksi.

Pääruoaksi valitsin annoskateuden välttämiseksi nuoren miehen perässä Surf and Turf eli härän sisäfileetä ja hummeria, Rhode Island- ja bearnaisekastiketta (34e). Tarinoituani odotellessamme puolikkaista saksiniekoista ja varsinaisesta hummerifiestasta, johon kerran olin sattumalta päässyt osallistumaan, oli melkoinen pettymys, kun pöytään fileen päälle aseteltuna saapui lähinnä jättikatkaravun pyrstöä kokoluokaltaan muistuttanut äyriäisen osa. Härkä oli ihan hyvää, muttei mitään kummallista. Nuori mies lähes lipoi lautastaan, mutta itse muistin taas, että bearnaisekastike ei ole suurinta herkkuani ja keskityin enemmän pienempinä saarina esiintyneeseen Rhode Islandiin. Siivutetut lisäkeperunat olivat suoraan sanoen onnettomat. Tässä vaiheessa oli kiva muistaa, että koko setti maksoi meille diilin ansiosta vain sen 30e.

Jälkkärivalikoimasta nuorimies päätyi Juustovalikoimaan (11e), joka näytti hupenevan ihan kiitettävästi sikäli kun oman annokseni kuvaamiselta ehdin panna merkille. Itse tilasin Sitruunalakun eli marenkia, sitruunajäätelöä, vaniljakreemiä, lakritsikastiketta ja vadelmaa (9e), ilman lakua. Pyhäinhäväistystä, sanoo joku lakritsin ystävä, mutta herkkua, sanoin itse. Kaikki maut vain sointuivat ihanan miedosti yhteen. Vaniljakreemi, nam.

Laskua maksaessa kukkaro keveni koodit annettuamme enää vain alkudrinkin hinnalla. Haaveilin palaavani nauttimaan Cosmopolitania paremmalla onnella kutsuvan näköiseen Lotus Loungeen, jonka ohitimme matkalla ulos.

Muru

Poikkeus vahvistaa säännön. Ensimmäinen blogimerkintä on siis hyvä aloittaa ei-GG -ravintolavisiitillä. Tai miten sen nyt ottaa, kaksi neljästä Golden Girlsistä oli kuitenkin edustettuina!

Ravintola Murun viikonloppu-pöytävarauksia bookataan tällä hetkellä toukokuulle. Kävikin siis tuuri (kelle huonompi, kelle parempi), kun eräs ystäväni ei pystynytkään käyttämään muutama kuukausi sitten tekemäänsä pöytävarausta ja tarjosi sitä mitä ystävällisimmin minulle. Innostuin heti ja pienen hakemisen jälkeen sain GG-siskoni Marikan kanssani illastamaan.

Varauksemme oli perjantaina klo 19.45 ja saavuimme paikalle n. 8 minuuttia aiemmin. Henkilökunta huomioi meidät heti sisääntullessa ja opasti naulakolle. Alkuillan varauksille on tarkka saapumis- ja lähtöaika ja koska olimme näin "etuajassa", meiltä tiedusteltiin ystävällisesti haluaisimmeko nauttia alkudrinkit baarissa, jotta pöytämme saataisiin valmiiksi aiempien asiakkaiden vielä tehdessä lähtöä. Meillähän ei ollut mitään sitä vastaan ja tilasimme maistuvaa ja edukasta talon kuohuviiniä (6e/lasi) ja Cosmopolitanin (9,5e). Ravintolan etuosasta on purettu välikatto, joten tunnelma on hyvin loftmainen ulkoseinän ollessa lähes pelkkää ikkunaa kahdessa "kerroksessa". Baarista saimme hienot näkymät ravintolan "viinivinttiin", jonne tarjoilijat välillä kapusivat hengästyttävän kapeita ja korkeita tikkaita.

Murun konseptina on päivittäin vaihtuva kolmen ruokalajin menu (44e, juustoilla 48e) ja bistro-klassikoita. Meille ei ollut vaikeaa myydä herkulliselta kuulostavaa menua. Ongelmana on nyt tätä kirjoittaessani kuitenkin se, että nauttimiamme ruokalajeja ei lue missään ja niiden hienot yksityiskohdat poistuivat osittain muististani jo ennen, kuin sain ensimmäisen haarukallisen suuhuni. Toisaalta, niin oli käynyt myös tarjoilijallemme, joka annoksia esitellessään saattoi tokaista mm. makrilli-alkupalamme kohdalla "...ja muita mausteita", josta kokonaisuutta pitkään hionut kokki ei olisi ehkä kovin mielissään.

Alkuruokaa odotellessa tarjottiin leipää pekonilla maustetun ankanrasvan kera. En ole kovin nirso tuollaisille, mutta tämä ei ollut oikein minun juttuni, eikä Marikankaan. Rasva maistui - rasvalle - ja suli myös sinänsä herkullisen leivän päällä todella nopeasti, jolloin koostumus muuttui ehkä entistäkin epähoukuttelevammaksi.

Alkuun söimme paistettua makrillia salaattipedillä oliivivaahdon ja pienen ohuenohuen leipäsen kera. Annos oli ihana. Totesimme molemmat, että maut vain vahvistuivat joka suupalalla. Maistelimme myös eri ruokalajeille suositeltuja viinejä, jotka toimivat erinomaisesti.

Pääruoaksi tarjoiltiin villisikaa kahdessa muodossa, filepihvinä ja confitina. Lisäkkeenä oli kurpitsapyreetä, papuja, paahdettuja kirsikkatomaatteja ja punaviinikastiketta, joka kaadettiin lautaselle pöydässä. Tässä vaiheessa huojuivat varaustilanteen vuoksi ravintolalle kasautuneet ehkä suhteettomat odotukset. Confit ei ollut ihan Postres-tasoa, vaan aavistuksen kuiva. Pihvi kaipasi molempien mielestä vähän suolaa ja pippuria, toisaalta puhdas villisian maku on saattanut olla tavoitteenakin. Kurpitsapyre hukkui miedon makunsa ja löysän koostumuksensa vuoksi harmittavasti kastikkeen alle ja kaipasimme molemmat lisäkkeeltä vähän rouheampaa rakennetta. Annos oli siis hyvä, muttei täydellinen.

Kolmannen ruokalajin, juustojen, kohdalla paljastin rajoittuneisuuteni niiden suhteen ja sain tilalle pyynnöstä siivun pateeta, jolle olin jo nettisivuilla liponut huuliani. Juustoja tuli ihanan paksut siivut, patee oli vähän kylmää ollakseen parhaimmillaan, mutta molemmat tarjottiin jumalaisen kirsikkahillokkeen kera.

Aterian kruunasi veriappelsiinitorttu kastanjajäätelöllä. Torttutaikina oli niin suussasulavaa, että vähän uunin kovettama reunakin oli pakko rouskia loppuun sormin. Annoksen tuoreet punaherukat ja boysenmarja antoivat toivoa kesän lähestymisestä lumipyryn keskellä.